ElinaSeitz Elämää ja politiikkaa sisäilmasairaan kengissä

"Ihmisroskasta", ihmisarvosta ja inhimillisestä kohtelusta

  • "Ihmisroskasta", ihmisarvosta ja inhimillisestä kohtelusta

                                                           Miten ihmisestä tulee roskaa?

Huomautus heti alkuun: yhtäkään ihmistä ei pidä kutsua roskaksi. Yksikään ihminen ei ole roska.

Silti pohdin alkuviikon uutisia ja somessa esille nostettuja teemoja enkä voi olla miettimättä, miten helposti ihmisiä aletaan kohdella kuin roskaa: voi riittää, että sairastuu tavalla, joka vaikuttaa käytännössä työ- ja toimintakykyyn, mutta sellaiseen sairauteen tai sairauden oireisiin, joita ei virallisesti hyväksytä. Näin voi käydä niin, että tosiasiallisesti ihminen ei ole terve, ei kykene tekemään työtä eikä toimimaan edes omassa arjessaan riittävän hyvin, mutta järjestelmän silmissä hän voi olla täysin terve ja työkykyinen, ja siksi häneltä evätään oikeudet etuuksiin. On melkoisen lannistavaa ja musertavaa joutua elämään vailla ihmisarvoa, sosiaaliturvaa ja perusoikeuksia, oikeutta edes sairauspäivärahaan, kuntoutukseen, ammatilliseen kuntoutukseen tai työkyvyttömyyseläkkeeseen, eläkkeestä puhumattakaan… Tällöin ihminen voi aivan perustellusti kokea, että häntä kohdellaan kuin roskaa, alempiarvoista olentoa, ei edes ihmiseksi kelpaavaa.

Tässä yhteiskunnassa kun tuntuu kaikkein eniten merkitsevän se, että ihminen kykenee tekemään töitä, olemaan tuottava osa tehokasta yhteiskuntaa. Jos et siihen pysty, syystä tai toisesta, tilapäisesti tai pysyvästi, saat kokea olevasi huono, kelvoton, laiska, työhaluton, syyllinen… Mitä muuta ovat aktiivitoimet kuin rankaisua ja lannistamista, kelvottomuudesta ja kyvyttömyydestä rankaisemista? Samaan aikaan puhutaan, että osatyökykyiset pitäisi saada takaisin työelämään. Kyllä, niin pitäisi! Ja heille pitäisi olla tila ja paikka, mahdollisuus osallistua. Esimerkiksi moni epäterveestä sisäilmasta sairastunut voisi tehdä töitä terveessä työtilassa, jossa sisäilma olisi hyvä, ilmanvaihto päällä riittävällä teholla, ja työkaverit jättäisivät hajusteet laittamatta töihin lähtiessä. Tämä tuntuu kuitenkin olevan mahdoton haave: koska sisäilmaongelmia ja oireilua ei haluta tunnustaa eikä tunnistaa, ja osoittaa ongelmat yksilön viaksi.

Alkuviikosta vietettiin itsemurhien ehkäisypäivää. Mietin että aihe on tärkeä, ja koskettaa syvästi itseä ja oma lähipiiriä. Mutta jotenkin heppoiselta tuntuu se, että ratkaisuksi tarjotaan ”mitä kuuluu”- kampanjaa, jos samaan aikaan ei olla valmiita tarttumaan niihin yhteiskunnan ja järjestelmän rakenteisiin ja epäkohtiin, jotka aiheuttavat osaltaan ihmisille, kansalaisille masennusta, ahdistusta, epätoivoa, toivottomuutta… Jos ihminen ravaa lääkäristä toiseen, saadakseen apua ja tukea, mutta ei sitä saa, jos hänet jätetään vaille oikeuksia ja turvaa, taloudellisesti tukalaan tilanteeseen, pärjäämään yksinään, miten voidaan odottaa, että se ei vaikuttaisi häneen voimakkaasti, aiheuttaisi psyykkistä tuskaa ja pahoinvointia?

Jos kysyy ”mitä kuuluu” – ja todella haluaa kuulla vastauksen – on hyvä olla myös valmis tekemään niitä konkreettisia asioita, joita tarvitaan, että ihmisen ahdinko helpottuisi. Puhe on hyvä, keskustelu auttaa, mutta usein tarvitaan myös konkretiaa. Laskupinojen läpikäymistä, velkaneuvontaa, lääkärin vastaanotoilla mukana olemista, oikeuksien vaatimista, puolien pitämistä, apua paperirumbassa johon ihminen joutuu saadakseen sosiaaliturvaa, sairauspäivärahaa, toimeentulotukea, yhtään mitään etuuksia, terveellisen ja turvallisen asunnon, ruokaa kaappiin. Elämän perusedellytykset voivat olla saavuttamattomia haaveita, vaikka niiden pitäisi olla itsestään selviä asioita.

Miten moni ihminen kokee olevansa arvoton, tarpeeton, turha, haitta ja rasite? Pelkäänpä, että aivan liian moni. Liian moni myös kärsii hiljaa yksin, on turhautunut, kun ei ole tullut kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi, jäätyään liian monta kertaa vaille asiallista kohtaamista, riittävää apua, tukea, ohjausta ja neuvontaa.

Mietin, miten moni päihdeongelmainen, vaikeuksissa oleva olisi halukas muuttamaan elämänsä suuntaa, raitistumaan, mutta olisi avun tarpeessa eikä kykene tähän yksin. Miten monelle luukulle ihmisiä pyöritetään, miten paljon pitää itse osata, jaksaa ja vaatia? Ja jos avunpiiriin pääsee, miten pitkäksi ajaksi kirjoitetaan maksusitoumuksia päihdekuntoutuksiin? Kun ongelmat ovat kehittyneet mahdollisesti vuosien, tai vuosikymmenten aikana, ei voida kuvitella, että muutamassa viikossa tai korkeintaan kuukaudessa homma on hoidettu, ihminen kunnossa. Kuntoutuminen, toipuminen ja elämän rakentaminen uudelleen kokoon vie aikaa, vaatii tukevia rakenteita ja armollisuutta sekä itseltä, lähipiiriltä että viranomaisilta.

Annetaanko meillä aikaa ja arvostusta, miten paljon kunnioitetaan ihmistä ihmisenä, mikä tässä maassa on ihmisen arvo? Kuka ottaa koppia niistä ihmisistä, joita meillä kohdellaan kuin roskaa? Kuka haluaa todella kuulla ”mitä kuuluu”, ja ryhtyä toimimaan kun apua tarvitaan?

 

Elina Seitz, Salo

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Yksi aiheeseen liittyvä ongelma minun mielestäni on sanaston tai kielen puute. Itse olin äskettäin limbossa yli vuoden ja kertoessani siitä jouduin useasti selittämään, mikä limbo on. Katolinen kirkko lienee edelleen ylivertainen sortokoneisto länsimaiden historiassa, joten sen sanastoa voisi mielestäni enemmänkin hyödyntää.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Tuon edellisen kommenttini väite katolisen kirkon ylivertaisesta sortokoneistomaisuudesta perustuu ensinnäkin aikoinaan lukemiini Aldous Huxleyn kirjoihin Grey eminence ja Devils of Loudon, jotka olivat jonkinlaisia tutkielmia siitä, miten varsinkin jesuiittojen periaate, tarkoitus pyhittää keinot tuottaa hirvittäviä tuloksia. Uskoakseni Huxleyn mielestä tärkein filosofinen periaate oli, että käytetyt keinot tuottavat kaltaisensa tuloksen.

Toinen peruste on tietysti se, että keskiajalla ei ollut tiedettä, oli vain usko vaikkapa siihen, että jos purjehtii liian kauas, tippuu litteältä maapallolta. Ihmiset olivat siis oman mielensä vankilassa eikä pelon vallassa hiljaa, kuten viime vuosisadan totalitarismin kokeiluissa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvää analyysiä ihmisyydestä.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

"Miten moni ihminen kokee olevansa arvoton, tarpeeton, turha, haitta ja rasite?"

Uskoisin että tosi moni, siis sellainenkin kenen ongelma ei ole rahan puute tai yhteiskunnan tukitoimien niukkuus vaan esimerkiksi synkkä luonne, aloitekyvyttömyys, yltiöintroverttisuus, taipumus lannistumiseen vastoinkäymisen kohdatessa jne.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Edes puiston penkillä istuva alkoholisti tai narkomaani ei ole ihmisroskaa, vaikka käytös tai ulkoasu on kyseenalainen.
He ovat ensisijassa riippuvuutensa uhreja, ja eivät voi enää tilanteelleen juuri mitään.
Pitävä päätös raitistumisesta tulee vain ja ainoastaan omien korvien välistä. Kaikki eivät sellaiseen päätökseen kykene.
Toki ihminen itse valitsee elämänsä suunnaan, mutta tausta on hyvin ratkaiseva.
Jos lapsena kasvuympäristö on ollut epävakaa, on koettu epävarmuutta, väkivaltaa, nähty alkoholismia, koettu kouluvaikeuksia - kaikki se heijastuu koko aikuisikään, jolloin on huomattu päihteiden tuovan helpotusta. Se helpotus on vain väliaikaista, se kääntyy käyttäjäänsä vastaan ja tilalle on tullut riippuvuus.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

”Huomautus heti alkuun: yhtäkään ihmistä ei pidä kutsua roskaksi. Yksikään ihminen ei ole roska.”
Olet oikeassa, en kutsu esimerkiksi natseja tai issisin ”taistelijoita”, heidän kannattajiaan, tai ihmisiä surutta uskonnon vuoksi teurastavia terroristeja roskaksi. Kutsun heitä biologiseksi saastaksi. Ei kai kukaan sivistynyt ihminen kutsu lähimmäistään roskaksi, jos tämä on joutunut tilanteeseen, jolle ei yksikertaisesti pysty mitään tekemään. Sen sijaan ensiksi mainitut ryhmät ovat tehneet tietoisen valinnan, ja ovat jopa ylpeitä siitä. He – ja heidän kaltaisensa – ovat kautta historian osoittaneet, että ihmisyydestä voi laskeutua tunteettoman biokoneen tasolle.

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck

Immanuel Kant totesi: "Joka tekee itsestään madon, ei myöhemmin saa valittaa, että häntä poljetaan."

On olemassa paljon ihmisiä, jotka ovat itse syypäitä alennustilaansa. Näihin kuuluvat vaikkapa ne, jotka kenenkään pakottamatta aloittavat maanantaiaamunsa alkoholilla.
Toisaalta on myös niin, etteivät pelkät oikeudet riitä, ihmisille on voitava myös asettaa vaatimuksia.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Jos Immanuel noin on kirjoittanut, se hänelle annettakoon anteeksi. Immanuel oli fiksu tyyppi, mutta ei hänkään kaikkea osannut ajatella paremmaksi. Vasta myöhemmin siellä saksanmaalla Otto von Bismark aloitti hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen

Tuon Immanuelin toteaman voi myös ymmärtää siten, että jos alistuu yhteiskunnan sortokoneistoihin, saa syyttää itseään.

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck

Kyllä Kantilla tuon kirjoittaessaan oli mielessään nimenomaan yksilön vastuu itsestään, ei mikään myöhemmän ajan vasemmistolaisten ”yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus”-humppa. Tietenkin häntä on varmasti myös tulkittu vinoutuneesti, kuten sinäkin näytät olevan taipuvainen tekemään.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #8

Ai että rautakansleri oli vasemmistolainen.

Vaikka Kant tosiaan oli fiksu tyyppi, ei hänen tulkitseminen, kuten olet todistanut, ole tässä yhteydessä relevanttia.

Sinä sen sijaan olet pelkuri raukka. Otat halveksittavan mielipiteesi kilveksi kunnianarvoisan filosofin lauseita irti asiayhteydestä. Myönnä suoraan, että olet mulkku.

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck Vastaus kommenttiin #10

Ei edistyksellisyys ja viisas yhteiskunnallinen toiminta edellytä vasemmistolaista maailmankatsomusta. Bismarck oli Saksan Valtakunnan johtajana paljon taitavampi kuin monet seuraajansa (valitettavasti).
Vasemmistolaisille sen sijaan on tyypillistä (olen ennenkin tähän törmännyt) ryhtyä haukkumaan eri mieltä olevia koppavin ja ylimielisin sanakääntein, kuten sinäkin tuossa teet. Se, jos mikä, on mielestäni raukkamaista. Ei teikäläisistä kuitenkaan aurinko paista.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #11
Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Jos hieman säätäisi Kantin toteamaa: "Jos joku tekee itsestään madon, saa silti myöhemmin valittaa, että häntä poljetaan"

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck

Sen kuin säädät vain. Kantin filosofiasta ei sitten enää kuitenkaan ole kyse. Tuo filosofia nimittäin edustaa moraalisesti varsin ankaraa ajattelua, jonka mukaan ihmisyksilöllä moraalisena ja vapaan tahdon omaavana olentona on kyllä mahdollisuus tehdä päätös itsensä alentamisesta, mutta seurauksista ei pidä jälkikäteen syyttää muita.

Eräs kuuluisampi Kantin ajatus oli, että tulisi aina toimia siten, että tämän kyseisen toiminnan voisi ajatella tulevan yleiseksi periaatteeksi. Mitenköhän tämä sointuisi yhteen tämän nykyisen "pahoinvointivaltion" tuottaman ääri-individualismin kanssa?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kiitos Elina. Hieno kirjoitus.

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

"Mietin, miten moni päihdeongelmainen, vaikeuksissa oleva olisi halukas muuttamaan elämänsä suuntaa, raitistumaan, mutta olisi avun tarpeessa eikä kykene tähän yksin. Miten monelle luukulle ihmisiä pyöritetään, miten paljon pitää itse osata, jaksaa ja vaatia? Ja jos avunpiiriin pääsee, miten pitkäksi ajaksi kirjoitetaan maksusitoumuksia päihdekuntoutuksiin? Kun ongelmat ovat kehittyneet mahdollisesti vuosien, tai vuosikymmenten aikana, ei voida kuvitella, että muutamassa viikossa tai korkeintaan kuukaudessa homma on hoidettu, ihminen kunnossa. Kuntoutuminen, toipuminen ja elämän rakentaminen uudelleen kokoon vie aikaa, vaatii tukevia rakenteita ja armollisuutta sekä itseltä, lähipiiriltä että viranomaisilta."

Tähän on yksikantainen näkemys se, ettei kunnat osaa hoitaa tehtäväänsä tällä sektorilla. Päihdetyöstä on tullut tukea antavaa päihdetyötä. Siis tukea päihteitten käyttöön.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Näin se ikävä kyllä menee.
Katkaisuasemilla on kymmeniäkin kertoja käyneitä asiakkaita.
Katkolle yleensä tullaan, kun kunto on aivan loppu ja ei yksinkertaisesti jaksa enää ryypätä.
Noin viikossa lääkinnän ja monipuolisen aterioinnin avulla jeppe saadaan toimintakuntoiseksi ja tolpilleen.
Kovin usein kotiutumisen jälkeen ryyppykuuri alkaa heti uudelleen, kun jonkin aikaa kunto sen sallii.
Outoa on mielestäni se, että katkoilla ei käsitellä alkoholismia millään tavalla luentojen tai keskustelujen avulla.
Pelkkä fyysinen kuntoutus, mutta riippuvuus jää psyykeen.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset